maanantai 28. huhtikuuta 2014

Tunnelmakuvia Kuusamosta

Koska blogi on elänyt hiljaiseloa, myös maaliskuisen Kuusamon reissun kuvat ovat jääneet julkaisematta. Vietimme maaliskuun ensimmäisen viikon loistavalla porukalla Kuusamossa. Ohjelmaan kuului mm. hiihtoa, hyvää ruokaa ja ihan vain rentoa oleskelua tunnelmallisessa hirsimökissä. Mökki oli melkoisen korvessa, ja se oli tarkoituskin. Mökille vievä kapea tiekin oli niin mäkinen ja liukas, että mökin omistaja joutui tulemaan hinausavuksi pari kertaa auton hyydyttyä keskelle mäkeä. Upeista tykkylumimaisemista emme tällä kertaa päässeet nauttimaan, mutta pääsimme kuitenkin hiihtelemään suopeassa parin asteen pakkassäässä. Loppuviikosta tosin lämpötila kääntyi plussan puolelle ja ladut menivät selkeästi huonompaan kuntoon. Reissun ehdottomasti parasta antia oli erämökin tunnelma, hieno Riisitunturin hiihtoreissu sekä savusauna+avanto -yhdistelmä! Yllätin itseni käymällä avannossa jopa kolme kertaa. Savusaunan hämyinen tunnelma, tuoksu sekä pehmeät löylyt illan pimeydessä oli vertaansa vailla. Olin ensimmäistä kertaa savusaunassa, ja joskus on kyllä pakko päästä uudelleen! Tässä hieman tunnelmakuvia reissusta. 




Perunamuusi, mehevä poronkäristys puolukkahillon kera -täydellinen yhdistelmä!

Leipäjuusto ja lakkahillo, ehkä maailman paras jälkiruoka!


Riisitunturin huipulla olevassa autiotuvassa vietettiin evästauko.

Riisitunturin juurella oli persoonallinen maalaisromanttinen kahvila Korpihilla, jossa myytin kaikenlaisia herkkuja, Alkoholiton kuusenkerkkäkuohari voittaa mennen tullen kaikki peruskuoharit! Kuusenkerkkälimonadi oli ihanan raikas yllättäjä.
Riisitunturin usvaisia maisemia



Maisemaa mökin rannasta 

Hyytävä avanto

sunnuntai 27. huhtikuuta 2014

Keväinen päivä Nuuksiossa

Vietimme kauniin, lämpimän sunnuntaipäivän Nuuksion luontopoluilla. Kimin sai houkuteltua mukaan hyvillä eväillä ;) Enpä kyllä äkkiseltään keksi parempaa tapaa viettää ihana kevätpäivä kuin samoillen raikkaassa metsässä kuunnelleen lintujen laulua ja kevätpurojen solinaa. Luonnossa liikkuminen on kyllä jotenkin tosi terapeuttista. Metsä on varmaan kaikista paras paikka ladata tyhjentyneitä akkuja. Vastaan tuli yllättävän monta eläinkunnan  edustajaa, mm. riekko, monen monta sammakkoa, kyykäärme, perhosia... Yksi metsälampi oli pullollaan kurnuttavia sammakoita parittelu- ja kutupuuhissa. Riekkonaaras tuli miltei pelottavan lähelle, onneksi ei sentään kimppuun hyökännyt. Kyykäärme sihahti melko lähellä Kimin jalkoja, mutta onneksi selvisimme säikähdyksellä! Mitään kyypakkausta ei todellakaan ollut mukana, pitäisi varmaan sellainen hankkia vastaisuuden varalle... Ainoa asia, joka harmitti, oli kotiin jäänyt zoomiputki... Ensi kerralla sitten!

Toivottavasti muilla on ollut yhtä rentouttava päivä! :)

Ulla 



Kuinka monta sammakkoa bongaat kuvasta? :)



Bongaa käärme kuvasta! 

Riekkonaaraskin tuli polulla vastaan

Hyvät eväät kruunaavat luontoretken!




lauantai 26. huhtikuuta 2014

Kuulumisia

Ihanaa, kevät on tullut! Tänään mennään jo raskausviikolla 28+6! Hurjaa, miten nopeasti raskausaika on kulunut... Laskettuun aikaan on enää reilu pari kuukautta, ja todennäköisesti kaksoset saattavat tulla maailmaan ennen sitä. Viimeiset kuukaudet ovat kuluneet töissä. Tarkoitus olisi vielä olla töissä pari viikkoa, ja sitten pikkuhiljaa jäädä mammalomalle. Kaikki on sujunut hyvin ja vointi on ollut muuten hyvä, mutta väsymyksen aste on välillä lamaannuttava. Saatan nukahtaa työpäivän jälkeen sohvalle ja nukkua muutaman tunnin. Isohko maha vihloo jo selässä ja tukivyö taitaakin olla seuraavana hankintalistalla... Salitreenit ovat jäänet viimeisen parin viikon aikana yhteensä yhteen kertaan, energiatasot ovat olleet totaalisesti miinuksen puolella. Varmaan hiljattainen kahdeksan päivän työputkikin verotti voimia entisestään.

Me muutetaan uuteen kämppään vappuna! Odotan muuttoa kuin kuuta nousevaa, nykyinen 50 neliön kaksiomme on liian ahdas eikä asuinympäristökään ole miellyttänyt meitä... Nyt nurkat ovat täynnä tavaraa ja kaksosrattaat täyttävät puolet olkkarista! :D Odotan niiiin paljon, että pääsen järjestelemään vauvojen tavaroita, kun lisätilaa tulee noin 18 neliötä. Olemme hankkineet tähän mennessä tuplarattaiden lisäksi yhden turvakaukalon, yhden sitterin ja aika paljon vauvanvaatteita, kestovaippoja ym. Hankinnoista aion tehdä ihan oman postauksensa. Kaikki on hankittu hyväkuntoisina tori.fi:stä tai kirppareilta. Viimeksi tänään löysin MLL:n kirpikseltä ison kassillisen kestovaippoja parillakympillä! Myös äitiyspakkaukset odottavat nurkassa purkamista. Niissä on yhtä sun toista hyödyllistä ja kivoja retrotyylisiä vauvanvaatteita :)

Olemme käyneet ultrassa neljän viikon välein. Viimeisin ultra oli nyt 23.4., ja oli taas ihanaa ja helpottavaa kuulla, että pienillä on kaikki hyvin. Täällä blogissa ei ole tainnut tulla mainittua (blogi on elänyt totaalista hiljaiseloa...), että sieltä on tulossa tyttö ja poika! <3 Pienellä miehellä on painoa jo lähes 1,4 kg ja tyttö on hieman pienempi, reilu 1,2 kiloa. Vauvat olivat tuplanneet painonsa edellisestä ultrasta, joka oli 24.3. Ultraääniä on siis ollut tähän mennessä ollut neljä, ja seuraava on taas neljän viikon päästä. Rakenneultrassa viikolla 20 oli ihana nähdä reaaliaikaista 4D kuvaa vauveleista. Myös neuvolakäyntejä on ollut tähän mennessä neljä. Edellinen neuvolakerta oli muutama päivä sitten. Molempien vauvojen sydänäänet löytyivät pienen etsimisen jälkeen ja hemoglobiini oli noussut kuukauden raudansyönnin jälkeen reilusti. Viime mittauksella se oli 115 ja nyt 139!
Painoa on kertynyt tähän mennessä noin 13 kiloa verrattuna aikaan ennen raskautta. Tässä hieman kuvia raskausajan varrelta.

Pieni neiti esittelee kaunista sivuprofiiliaan rakenneultrassa viikolla 20

Pieni mies rakenneultrassa viikolla 20. Jotain niin kaunista, viatonta ja haurasta <3 

Rv 22+5

Rv 22+6

Tällainen mahapallo oli viikolla 26+jotain
Rv 27+5



Virkistävää viikonloppua! <3